Perhokalastuksen historia:
Ensimmäisenä perhokalastuskokemusta kuvaavana kirjoituksena pidetään yleisesti roomalaisen luonnontutkijan
Claudius Aelianuksen (230-170 eKr.) kuvausta muinaisessa Kreikassa harrastetusta kalastustavasta, jossa
makedonialaiset pyydystivät täplänahkaisia kaloja Astraes-nimisellä virralla. Välineenä heillä oli vajaa
kahden metrin ruokovapa, punottu siima sekä punaisesta villasta ja kahdesta vahan värisestä kukon höyhenestä
tehty perho. Perho jäljitteli virralla runsaana esiintyvää pienikokoista ja haurasta hyönteistä, jossa oli piirteitä
ampiaisesta, sääskestä ja mehiläisestä. Täplänahkaiset kalat söivät halukkaasti näitä virran päällä runsaana leijuvia
hyönteisiä.
|
 |
Perhokalastuksen eri muodot:
Kalastus pintaperholla:
Pintaperhon tarkoituksena on matkia veden pinnassa olevaa hyönteistä. Pintaperho voi olla jäljitelmä esimerkiksi päiväkorennosta tai vesiperhosesta.
Pintaperho kannattaa asentaa siimän päähän siinä tapauksessa jos havaitaan kalan tuikkivan pinnassa. Kalastaminen
pintaperholla on melko hankalaa. Kalastuksessa tulee huomioda siiman käyttäytyminen. Siiman liikettä
tulee korjata mikäli se ajautuvat virran mukana alaspäin ennen perhoa. Tämä siksi että kala ei säikähtäisi siimaa.
Optimaalisin tilanne pintaperholla on se jos kalastaja saatuu paikalle koskikorentojen kuoriutuessa. |
 |
Kalastus uppoperholla:
Kuten nimitys uppoperho jo sanookin, on perhon tarkoitus upota pinnan alle. Tästä aiheutuu se että kalastaja ei havaitse
tärppejä yhtä helposti kuin pintaperholla kalastettaessa. Kalastettaessa uppoperholla perho yleensä heitetään ylävirtaan
ja annetaan sen tulla sieltä virran mukana. Siimä tulee pitää melko kireällä jotta tärppi havaitaan. On myös huomioitava
se että perho tulee virran mukana ennen siima.
|
 |
Kalastus streamerilla:
Kalastaminen stereamerilla on kalastustavoista helpointa. Sreamerillä matkitaan monesti kalanpoikasta, joten
perhon uittaminen on helppoa. Streamerilla voidaan myös vedota kalan uteliasuuteen. Esimerkiksi värikkäät
mitään esittävät perhot saavaat kalat helposti tutkimaan perhoa. Ja kun kala tutkii perhoa niin kalastaja toimii ja
tekee vastaiskun. Streamerit ovat lähes poikkeuksetta isompia kun muun tyyppiset perhot. Ne sidotaan melko painaviin
koukkuihin, josta seuraa että perukkeen kärjen tulisi olla paksumpi kuin mitä se on esimerkiksi pienillä pintaperhoilla kalastettaessa.
|
 |
Kalastus nymfillä:
Nymfillä tarkoitetaan päiväkorennon toukkaa. Nymfi elää matalassa vedessä. Nymfit ovat kaloille tärkeätä ravintoa.
Nymfin elämässä on kolme vaihetta. Aluksi nymfi elää pohjassa vuoden tai kaksi, jonka jälkeen se sen on aika saada
siivet selkään. Nymfi nousee kohti pintaa, jossa sen selkänahka repeää ja siivet aukeavat. Kun nymfi saa siivet auki,
on sen vielä kiemurreltava ulos nymfinahastaan. Jäljittelemällä jotain edellisistä vaiheista, saada kala mahdollisesti iskemään perhoon.
|
 |
| Välineet |
Vapa:
Jotta perho saataisiin kalan ulottuvilla, tarvitaan vapa, kela
ja siima. Vavan normaali ja aloittelijalle sopiva pituus on 9 jalkaa eli 2,7 metriä. Mitä lyhempi vapa on, sitä helpommin
se osuu takana oleviin mataliin puskiin tai vedenpintaan. Vavat jaetaan toimintansa mukaan kolmeen tyyppiin: kärkitoiminen, keskitoiminen ja kokotoiminen.
Kärkitoiminen vapa on toiminnaltaan nopea, keskitoiminen on normalinopeuksinen ja kokonaistoiminen on hidas. Aloittelijalle sopivin on kärki- tai keskitoiminen vapa.
Perhosiima, peruke ja pohjasiima:
Perhosiimoja on olemassa uppoavia ja kelluvia. Uppoavia siimoja on olemassa eri nopeuksilla uppoavia siimoja.
Lisäksi on olemassa siimoja joissa vain kärkiosa on uppoava. Tämän tyyppisiä siimoja kutsutaan nimellä sink-tip. Aloittelijalle
sopivin siima on kelluva siima. Siimoissa on olemassa eri muotoisia siimoja; aloittelijalle sopivat siimatyypit
ovat kaksoiskartiosiima (DT) ja torpedosiima (WF). Torpedosiimalla saadaan heitettyä pitemmälle kuin mitä
kaksoiskartiosiimalla. Kartiosiiman toiminta on herkempää, eli sen avulla saadaan heitettyä nätimpiä ja kalaa vähemmän
häiritseviä heittoja. Näistä aloittelijalle paremmin sopii torpedosiima. Perhosiiman pituus on noin 25 metriä (27 jaardia).
Peruke on noin kolme metriä pitkä kartioituva perhosiimaan kiinnitettävä loppuosa. Perukkeen toiseen päähän kiinnitetään itse perho.
Koska peruke kärkeä joudutaan jatkuvasti vaihtamaan, laitetaan varsinaisen perukkeen ja perhon väliin kulutusosa. Kulutusosan paksuus riippuu
käytettävästä perhosta. Yleinen kulutusosan paksuun on 0,20 mm.
Pohjasiima on varsinaisen perhosiiman alle sijoitettu siima. Sen pituus voi olla 50-70 metriä. Pohjasiima tarvitaan esimerkiksi
silloin jos saadaan koukutettua kala, joka vetää siimaa pihalle enemmän kuin mitä varsinainen perhosiima on pitkä (25m).
Kela:
Perhokelan tarkoituksena on toimia siiman säilytyspaikkana. Perhokela on rakenteeltaan hyvin yksinkertainen.
Perhokelan tärkein ominaisuus on jarru, joka estää siiman vapaan purkautumisen kelalta. Aloittelijalle sopivan kelan
hyvän kelan saa monesi jopa alle 50 eurolla. Mikäli ollaan liikkellä pienemmällä budjetilla, kannattaa kelan hienoudessa/hinnassa säästää ja
sijoittaa nekin rahat vapaan ja siimaan.
|
 |
Kuvassa kolme perhokelaa. Kaikki varustettu kelluvilla siimoilla. Keloja on hyvä olla mukana reissussa
enemmän kuin yksi. Hyvä olisi jos niissä olisi vielä vähän erilailla käyttäytyviä siimoja.
Kalastustarvikkeita
on hyvä säilyttää kuvan kaltaisessa kelojen allaolevassa kantolaukussa. |
 |
Kuvassa melkein kaikki perhokalastajan tärkeimmät varusteet. Vain kahluuvälineet puuttuu. Haavia lukuunottamatta kaikki
merkkiä Vision. |
 |
Lähikuvassa perhovapa ja kela. Mallia Vision 3 Zone 6". |
Koskikalastuksen herrasmiessäännöt:
Älä häiritse toisen kalastajan kalastusta.
Lohikalastuksessa älä koskaan mene kalastamaan toisen kalastajan alapuolelle, vaan aloita aina yläpuolelta.
Anna muillekin mahdollisuus, älä jää samalle paikalle liian pitkäksi aikaa.
Älä kulje pelloilla ja ranta-asukkaiden pihoilla.
Ja lopuksi: kunnioita luontoa!
Aiheeseen liittyviä linkkejä:
http://www.perhokalastajat.net
http://www.kalassa.net/perhokalastus/index.shtml
http://www.kalastajanmaailma.com/
http://www.kalapaikka.net
http://perhorasia.fi/Index.thtml
LAKIASIAT TÄSTÄ
SAALISKALAT TÄSTÄ
KALASTUKSEEN LIITTYVIÄ TIEDOSTOJA TÄSTÄ
|